Suomen Wikian Pelien Verkkolehti Propelli Wiki
Register
Advertisement
Screenshot-27a


Nyt, viimein, 24 tunnin suoran lennon jälkeen, hän oli Egyptissä. Siinä ihanassa pyramidien maassa, jonne hän oli aina halunnut. Miten Leighton oli oikein saanut tietää, että hän oli aina janonnut pääsyä tänne? Ja nyt hän oli päässyt!

Screenshot-28


Toisin kuin jotkut muut simit, Britney ei halunnut lomastaan samanlaista täysihoitopakettia, johon kuuluivat laiskanlinnassa löhöily, nakkien syönti ja nähtävyyksien pintapuolinen ihaileminen. Hän halusi lomastaan seikkailullisen vapaan, jossa hän tutkisi kaikki mahdolliset nähtävyydet lattiasta kattoon saakka. Hän oli kuitenkin saanut varoituksen, ettei alueella kannattaisi seikkailla, ellei matkaajalla ollut mukanaan tölkkisuihkua, telttaa ja ruokaa.

Niinpä hän suuntasi heti alkuun sekatavarakauppaan niitä hankkimaan. Hankkipa hän samalla itselleen aivan upo-uuden kameran.

Screenshot-31


Britneyn ensimmäisenä kohteena oli pieni ja piskuinen Egyptiläinen hauta, jossa hänen yllätyksekseen oli aivan ihka-oikea aarrearkku! Ihme, ettei sitä ollut vielä löydetty, sillä...

Screenshot-59


Se lähestulkoon odotti löytäjäänsä ainoastaan muutaman metrin päässä holvin ulko-ovesta.

Screenshot-61


Tästäpä innostuneina Britneyn "tutkimukset" vain jatkuivat jatkumistaan, nyt vuorostaan Egyptin suurimmassa pyramidissa.

Screenshot-63


Kylläpä tämä osasikin olla jännittävää! Seikkailijan tehtäviin kuului kaikenlaista, muun muassa salaovien etsimistä ynnä...

Screenshot-64


... vihreässä eräteltassa uinumista sekä...

Screenshot-70


... Egyptin pyramidien villeille ansoille antautumista ja perääntymistä pois luolastosta. Neiti Seikkailija oli nyt kohdannut voittajansa. Britney oli ilmiselvästi ottanut vastaansa ylittämättömän haasteen.

Screenshot-72


Päästyään läheiselle telttailualueelle, Britney päätti ensiksi käydä suihkuttelemassa luolastossa päällensä kertyneen lian pois iholtaan. Kylläpä helpotti oloa! Ja juuri sopivasti ennen lähtöä! Nimittäin taksi tuli jo muutaman minuutin hakemaan häntä pois Egyptistä. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta se oli hauska loma!


Nyt tuli julkaista oikea loma-osa! :-D Toivottavasti piditte - ja annatte myös kommenttia!

Advertisement