FANDOM


Suomen Wikian Pelien Verkkolehti Propelli, lyhyemmin Propelli, on internetissä ilmestyvä verkkolehti. Lehti on yhteisöllinen ja toimii yhteisöllisellä tavalla, joten kuka tahansa voi kirjoittaa siihen artikkeleitaan. Vaikka sinä!

Verkkolehti pyrkii kertomaan suomeksi peleistä, joista harvoin kerrotaan äidinkielellämme. Sen tavoitteena on myös kasvattaa pienten sekä suurten suomenkielisten peliyhteisöjen jäsenmäärää ja kokoa.

Propellilla on ns. yhteistyöwikejä, jotka pyrkivät kertomaan laajemmin Propellin aiheista. Niitä ovat:

Propellin tavoitteet listattuna tärkeimmästä ei-tärkeimpään

1. Tarjota suomeksi tietoa peleistä, joista harvoin kerrotaan tällä kielellä
2. Tuottaa paljon artikkeleita Propelliin suomeksi
3. Kasvattaa muiden suomenkielisten peliyhteisöjen käyttäjämääriä

Propellin arvot

Propelli on verkkolehti, joka pyrkii lisäämään tietoa eri peleistä suomeksi. Me emme suvaitse sivustolla esiintyvän minkäänlaista eri ihmisryhmiä/ihmisiä loukkaavaa, tai heitä millään tapaa haittaavaa sisältöä. Propelli ei kannata missään tapauksessa Netiketin tai Suomen lakien vastaista toimintaa, eikä yleisesti halveksittuja asioita. Me vastustamme esimerkiksi vandalismia.

Taustaa

Propelli perustettiin 1. huhtikuuta 2012. Perustajina toimivat Vaiskivande ja X-O.

Marraskuussa 2012 Propelli otti uuden ylläpitäjän, Outohyypion.

Propelli pyrkii edistämään eri peleistä saatavilla olevaa suomenkielistä sisältöä ja sen luomista.

Mitä grafiikkaa käytämme?

Osa Propellin käyttämistä kuvista on käyttäjien ja ylläpidon omasta pelistään ottamia kuvia, osa taas verkosta haettuja. Kaikki tekijänoikeudet kuviin omistaa yhtiö, joka on kehittänyt pelin. Esimerkiksi Electronic Arts omistaa tekijäoikeuden kaikkiin The Simsistä otettuihin kuviin.

Propelli käyttää pelien kuvia verkkosivuillaan Suomen tekijänoikeuslain sitaattioikeuden mukaan. Voit lukea sitaattioikeudesta enemmän Wikipediasta ja Nettilaki-verkkosivustolta.

Lista Propellin kuvituksessaan käyttämistä kuvista

Tausta

Vasemman yläkulman Angry Birds -kuva

Osoite: http://www.superhdwallpaper.com/angry-birds-wallpaper/ Kuvan Internetiin ladannut henkilö: Adrian Hess

© Rovio Entertainment


Vasemmanpuoleinen Super Mario -kuva (keskellä)

Osoite: http://www.doobybrain.com/wp-content/uploads/2009/10/new-super-mario-bros-wii.jpg

© Nintendo


Vasemman alakulman The Sims -kuva

Osoite: http://www.thewallpapers.org/photo/19700/The_Sims_3_13m.jpg

© Electronic Arts, Inc.


Oikean yläkulman Portal-kuva

Osoite: http://www.dadsgamingaddiction.com/wp-content/uploads/2012/03/1295722867-portal_2_screenshots_koop_008.jpg

© Valve Corporation


Oikeanpuoleinen The Sims -kuva

Osoite:http://images2.fanpop.com/images/photos/6600000/The-Sims-3-the-sims-3-6605353-1280-1024.jpg

© Electronic Arts, Inc.


Oikean alakulman Spore-kuva

http://images3.macnn.com/macnn/news/0805/29-spore-in16b.jpg

© Electronic Arts, Inc.


Etusivun vaihtuvat pienkuvat

Minecraft-pienkuva

© Mojang


Cities in Motion -pienkuva

© Paradox Interactive AB


Team Fortress -pienkuva

© Valve Corporation


The Sims -pienkuva

© Electronic Arts, Inc.


Sid Meier´s Civilization -pienkuva

© Take-Two Interactive Software


Kaikki Propelliin peleistä ladattujen kuvien tekijänoikeudet kuuluvat yhtiölle, joka omistaa tekijänoikeuden kyseiseen peliin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.